Sivut

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Koiran koulutus

Nyt meille muuttaa tänne lauantaina pieni kääpiösnautseri narttu Mindi ( Brisken ecpecially for you)
Se on siis silloin 8vk ikäinen.

Mullahan tosiaan on isovillakoira narttu Siru joka asuu nyt vanhemmillani, koska ei sovellu vahtiviettinsä kanssa kerrostaloon etenkin kun sen koulutus olisi voinut pentuna mennä paremminkin.
Siru oli ensimmäinen koirani ja kovat oli suunnitelmat silloin,mutta kun koira saapui ja oli itse nuorempi niin sitä vaan innostui siitä niin, että sitten vaan ajatteli usein, "että kun se on niin pieni" niin ei se haittaa kun välillä haukkuu tai jos vähän vetää ja että kyllä se oppii luokse tulon.
Temppuja Siru oppi ja osaa mutta ns.pohjakoulutus jäi silloin ikävä kyllä kesken.
Siru ei edelleenkään tule heti tai edes aina käskystä luokse heti vaikka vanhemmat onkin saanut sitä paljon paremmaksi frisbeen avulla.
Hihnassa se kulkee todella nätisti vedonestovaljailla etenkin.
Toki Sirulla on ollut vahtivietti muutenkin jonkinlaisena. Elin myös silloin turhna villiä elämää siihen nähden että omistin nuoren koiran..
Sirun turkki oli myös haaste, ennen takkuikää pesin ja föönailin ja jopa muutamaan otteeseen trimmailin itse, mutta takkuikä kun tuli oli turkki itselle liian vaikea ja käytin sitä trimmaajalla eikä sitten tullut opeteltua asiaa joka olisi helpottanut kyseisen rodun kanssa elämistä (mulla ei riittänyt taito enää ja en panostanut takkujen selvitykseen tarpeeksi koska en ollut lukenut turkinhoidosta niin paljon kun olisi pitänyt) Siru on hieno koira, mutta tiedän että se on onnellisempi omakotitalossa ja kuitenkin olen sen elämässä edelleen mukana jonkinverran :)


Siksi olen nyt lukenut paljon aiheesta ja olen myös miettinyt juurikin mitä virheitä tein ensimmäisen koiran kanssa. En nimittäin aijo enkä halua toistaa samoja virheitä uuden pennun kanssa.
Ensimmäinen muutos oli että hankin heti naksuttimen joka tulee olemaan mukana pennun koulutuksessa alusta asti, lisäksi olen lukenut kirjoja ja tulen lukemaan vielä netistä miten pohjatyö tulee tehdä jotta Mindistä tulisi koira joka voi juosta myös irti karkaamatta ja tulee luokse ongelmitta.
Sisäsiisteyden Sirukin oppi nopeasti, mutta toivon että niin käy myös Mindin kanssa vaikka nyt asunkin omakotitalon sijaa kerrostalossa.
Mindillä on myös trimmattava turkki, olenkin jo nyt ennen kuin pentu on tullut kotiin lukenut useasta lähteestä miten turkkia tulee hoitaa ja kuinka usein ja kasvattajalta tulen saamaan asiassa myös apua.
Tarkoitus on nyt todellakin alusta asti panostaa että opin pitämään turkin edes perus-siistinä ja rodunomaisena itse, ettei tarvitse joka kohdassa olla viemässä koiraa trimmaajalle joka taas maksaa.
Kun opettelee asian itse tulee se helpommaksi vaikka kasvattaja sitten näyttelytrimmissä tms auttaisikin.
On siis monta asiaa mitä tulen tekemään eritavalla uuden pennun kanssa.
Pohjakoulutus on tärkein, eli pennusta asti opetamme avokin kanssa luoksetulon, perusistunnan yms muut tärkeät asiat ja toki myös trimmattavana olemisen jotta se ei aikuisena tuota ongelmia. Hihnakoulutukseen panostetaan myös eritavalla, vaikka koira on pieni nyt eikä aikuisenakaan iso niin sen on kuunneltava kaikissa tilanteissa.

Katsotaan jos teen tänne vielä jotain jatkopostausta kun pentu on kotiutunut.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti