Rakastan meidän pikku Viljamia enemmän kuin mitään mutta rakastan myös miestäni..
Mutta tuntuu että jatkuvasti on riitaa ja mua haukutaan, tuntuu etten jaksa tätä enää kauan..voiko rakkaus kadota?Tällä hetkellä tuntuu nimittäin että pian niin käy,koska mies loukkaa mua jatkuvasti ja viimeiseksi huusi että oli suuri virhe edes tutustua muhun..
Ja kuitenkin meillä on lapsi joka nyt joutuu tän kaiken paskan keskellä olemaan:/
Mä en kohta enää edes itse tiedä mitä mä haluan, paitsi että halaun olla paras mahdollinen äiti mun pienelle pojalle ja hyvä omistaja ja ystävä eläimilleni, miehen osalta en enää tiedä..haluiaisin että suhde voi hyvin ja meillä olisi normaalia perhe-elämää ja tehtäisiin asioita yhdessä perheenä.
Mutta se taitaa olla liikaa vaadittu.
Ylipäätään usein tuntuu että vaikka elän avoliitossa miehen kanssa niin melkein sama kun ois yh..Mies hoitaa joskus 1-2 yötä kerran kahdessa viikossa tai harvemmin ja mä muuten..mies ei vietä aikaa lapsen kanssa esim.juttele lapselle takaisin kun jokeltaa ja hengaile lattialla pojan kanssa..tosi harvoin hoitaa pojan päikkäreille tai tekee vaunulenkkejä..Syöttää sentään pullosta välillä mutta silti..
En edes tiedä mikä tän tekstin idea on, ehkä lähinnä purkaa omia ajatuksia jotenkin..Poika nukkuu tälläkin hetkellä kantorepussa rintaa vasten kun tässä kirjoitan.
Mutta siis oikeasti, mitä mä teen, mitä pitäisi tehdä..
Ei oo hirveen kiva kuulla vähän väliä olevansa "mielisairas idiootti" tms..
Aiemmin suhde meni vauvan kanssa ihan hyvin, mutta heti kun on vähänkin vaikeampaa tai etenkin jos miehellä on lomaa ja on enemmän kotona niin tä on pelkkää riitelyä ja mun on paska olla koska mä tosiaan haaveilen miehen vapaiden aikana et tehtäisiin jotain yhdessä perheenä, eikä että mies istuu koneella tai katsoo tvtä ja suuttuu jos puhun sille..
Olen jo jopa epäillyt olisiko mulla joku synnytyksen jälkeinen masennus kun välillä menee hermo niin pienestä ja itkettää kaikki helposti..pitää vrm käydä puhumassa jollekkin jotta selviää, mutta mun olo voi johtua myös riidoista ja tästä jatkuvasta ahdistuksesta kun en enää tiedä mitä tä parisuhde on..
Lasta en syytä mistään ja hän on mulle kaikki kaikessa!
